ensimmäinen toukokuuta 1973

Rakkaat lukijani nyt jää heipä heit väliin ja mennään suoraan asiaan.

Keskustelun kohteena on tietenkin Veolia, joka uskomatonta kyllä on linja-autoliikennöintiin keskittyvä monikansallinen yritys. Kollegani jotka kuljettavat kansainvälisiä teräslaivoja paikallisliikenteessä ovat menneet lakkoon. Kyllä he kieltäytyivät tänään lähtemästä varikolta liikkeelle kuljettamaan suomalaisia. Voitteko kuvitella, Vantaalla varikot ovat täynnä metallisia teräslaivoja tyhjänpanttina. Olen pettynyt kollegoihini Vantaalla, he onnistuvat vain epäonnistumaan. Täällä Itäkeskuksen varikolla on ollut puhetta, että he ovat lakossa liian pitkien työvuorojen takia.

Itse en voi tälläistä käytöstä ymmärtää. Ajan itse päivittäin vähintään 12 tuntia ja kuten lukijat varmasti muistavat minä teen viikon jokaisena päivänä töitä. Jos ajattelisin samalla tavalla, kuin kollegat rajan takana, olisin itse lakossa joka päivä. Mutta teenkö minä niin. Teenkö? En tee, ei tulisi mieleenkään. En muutenkaan ymmärrä ammattiliittojen sotkeentumista minun ajamiseeni. En tarvitse ketään politrukkia metallisen teräslaivani komentokeskukseeni minua neuvomaan. Mutta näköjään Vantaalla kollegani tarvitsevat. Kollegani eivät ole sisäistäneet, että me olemme täällä kuljettamassa suomalaisia työhön joka päivä ympäri vuoden. Ilman poikkeuksia. Kollegoideni pitäisi ymmärtää, että lama-aikana jokaisen pitää joustaa, jotta saamme Suomen kilpailukyvyn taas kilpailukykyiseksi. Jos se tarkoittaa, että tehdään enemmän pienemmällä palkalla, niin sitten toimitaan sen mukaan. Olemme kaikki saman linja-auton kyydissä. Itsekin olen ajopäällikön käskystä lisännyt päivittäistä ajoaikaani 12 tunnista 14 tuntiin ja totta kai minuakin harmittaa, että viikon ainut vapaapäivä sunnuntai, kuluu minulta nykyään ratin takana. Mutta edelleen kaikkien pitää joustaa ja ainakaan en pääse tuhlaamaan rahojani vapaapäivänä. Nimittäin laman seurauksena ajopäällikkö joutui leikkaamaan palkkaani 45%. Se kuulostaa paljon ei-linja-autonkuljettajalle, mutta olen tottunut vetämään vyötä tiukemmalle. Tulen hyvin toimeen, vaikka saankin 45% vähemmän palkkaa. Jos minä tulen toimeen miksei kollegani tulevat Vantaalla toimeen. Ihmettelen kyllä.

Ennen lamaa minulla jäi kuukausittain käteen 2100 euroa. Joustamisen johdosta minulla jää käteen kuukaudessa 1100 euroa. Asuntoni vuokra on 330 euroa kuukaudessa ja kun tankkaan teräksisen karjankuljetusvankkurini menee siihen 400 euroa ja sillä pystyy kuljettamaan viikon suomalaisia työhön ja takaisin kotiin. Eli 4 tankkausta kuussa tekee 1600 euroa. Ravintoon menee kuukaudessa 100 euroa, onneksi hernekeitto ei paljoa maksa ja on vielä hyvää, kun sinne lisää sipulin ja nauttii sinapin kanssa. Tähän summaan pitää myös lisätä teräksisen sukkulani kunnossapitokulut. Onnekseni tunnen varikon huoltotiimin ja saan kollega-alennusta. Kunnossapitokulut ovat kuukaudessa noin 200 euroa, paitsi jos joku matkustaja on varastanut ikkunavasaran. Siis ne vasarat, joilla voi hätätapauksessa rikkoa ikkunan. Ne maksavat 30 euroa kappaleelta. Mutta nykyään pidän vasaroita komentokeskuksessani, josta jaan niitä matkustajille, jos tulee hätätilanne. Näin minulta säästyy kuukausittain rahaa. Pitää olla kekseliäs näin lama-aikana. Mutta takaisin raha-asioihin.

Eli kuun lopussa olen suunnilleen tuhat kaksisataa euroa negatiivisesti plussalla. Tämä ei ole niin paha asia, kuin kuulostaa. Tämänkaltaisiin tilanteihin on kehitetty joustavia luototusjärjestelmiä, joita käytän hyväksi. Eli joka kuukauden lopussa tilaan kätevästi tekstiviestillä vain puuttuvan summan rahaa. Raha tulee tililleni kahdessa päivässä ja olen taas omillani. Joku lukijoistani voisi miettiä miten tuo voi olla mahdollista. Mutta antakaas kun minä vastaan teille rakkaat lukijani. Suomessa on paljon eri luototusyhtiöitä ja käytän aktiivisesti niitä kaikkia. Olen siis kilpailuttanut luototusyhtiöt toisiaan vastaan. Tämän ansiosta pysyy tilini saldo kuukaudesta toiseen plussan puolella. Sitä paitsi en usko laman enää jatkuvan kovinkaan pitkään, onhan se kestänyt jo viisi vuotta. Ajomestari lupasi minulle palkkani nousevan ja työpäiväni pituuden laskevan, sekä sunnuntain muuttuvan takaisin vapaapäiväksi heti kun lama loppuu.

Toivoisin Veolian kollegoiltani enemmän yritystä. Lakkoilu ei auta ketään, katsokaa vaikka minua. Minä joustan ja myös ajomestari joustaa minulle.

Kyllä tämä tästä rakkaat lukijani ja kollegani.