Sinivalkoinen linjaautonkuljettaja sinivalkoisessa linjautossa

Heipä hei rakkaat lukijani!


HUH nyt voi vähän aikaa ottaa helpommin. Nimittäin vuoden tärkein juhla on takana päin.
Ei suinkaan vappu, vaikka entisessä elämässäni se oli syyni elää 365 päivää vuodessa, mutta nykyisin puhaltaa uudet tuulet elämässäni.
Olen päättänyt että tästä lähtien vuoden kohokohta linjurikuskin elämässä on ITSENÄISYYSPÄIVÄ.

Sen on pakko olla merkki korkeammalta voimalta (jumala) koska:
Aamuisin puen ylleni sinivalkoisen univormun!
Liikutan sinivalkoista metallilaivaa!
Lempivärini on sinivalkoinen!
Entisessä elämässäni lempijuomani oli sinivalkoinen leijona juoma!
Isänmaan lipun väri on sinivalkoinen!
Tykkään uida vedessä ja se on sinistä, sekä olla pulkkamäessä ja se on valkoista!
Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin, mutta yksi asia ei muutu.
Olen sinivalkoinen linjaautokuljettaja.

Sinivalkoinen metalli risteilijä

+

Rakkaus veteraania kohtaan

+

Isänmaallisuus

=

Isänmaallinen linjaautonkuljettaja

Varmastikin lukijoita kiinnostaa miten se itse itsenäisyyspäivä meni. 

No minäpä kerron eli D-vaihde silmään ja niin edelleen.

Aamu alkoi juhlavasti. Kello herätti 39 yli 9 (halusin herätä samaan aikaan kuin talvisota alkoi) Tiesin heti noustessani että tämä päivä on tärkein uudessa elämässäni, joten sen mukaan toimitaan. Aamusumpit juotuani menin talonyhtiön huoltomiehen seuraksi kun hän nosti kauniin siniristilippumme salkoon.

Oi se näkyy saa jopa kaiken nähneen linjaautonkuljettajan kyyneliin. Katsellessani lipun nostamista salkoon, mietin äänettömästi kaikkia niitä kuljettajia jotka ovat saaneet kuljettaa teitä suomalaisia työhön. Tunsin etten ole yksin, olen yksi teistä!

Huoltomieskin ymmärsi ilman uhkailua vetäytyä taaemmaksi ja kunnioittaa tilanteen juhlavuutta poistumalla. Tätä juhlaa en ole huoltomiehen kanssa jakamassa. 

Laiska ja saamaton "ammatti"mies ei kuulu itsenäisyysjuhlaani.

Mutta..

Jotenkin minua alkoi huimaamaan ajatellessani kaikkia niitä kuljettajia, jotka ovat kuljettaneet suomalaisia työhön. Jouduin jopa huutamaan huoltomiestä tulemaan takaisin ja tukemaan minua, koska jalkani vapisivat. Sen verran oli tunteellinen hetki ja sen voin vannoa että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Aamukunnioituksen jälkeen menin viemään kukkaseppeleen tässä minua lähellä olevalle patsaalle, kuten televisiossakin isänmaalliset vievät osoittaakseen kunnioitustaan.

Laskin kukkaseppeleen Ystävyyden puistossa olevalle patsaalle, koska näin osoitin ystävyyttä veteraania kohtaan. Ilman veteraania ei lippu heiluisi!

Tuntien kuluessa myös isänmaallisuus nousi päässäni (kuvainnollisesti)

Tuntemattomasta sotilaasta en paljoa enää muista. Sen verran alkoi isänmaallisuus sykkiä rinnassani.

Illalla menin vielä viemään uuden seppeleen Ystävyyden puistoon, koska koin ettei yksi seppele riitä kuvaamaan tunnetta veteraania kohtaan.

Siinä yksin seistessäni patsasmiesten edessä koin vahvan yhteisöllisyydentunteen miesten kanssa, jotka ovat ennen minua kuljettaneet suomalaisia työhön ja mikä parasta minä olen yksi heistä. Tiedän olevani oikealla polulla jos haluan korjata entisen elämäni virheet.

Tämä on korkeamman voiman (jumala) valitsema sinivalkoinen polku minulle.

Laitoin seppeleet oikeaan alakulmaan ja toisen siihen viereen.

Mutta tämä tällä kertaa rakkaat lukijani.
Muistakaa kun pysäytätte linjaautoja pysäyttäkää kunnollisen välimatkan päästä reippaalla käsikoholla.

Tunnin vaihtoaika on 60 minuuttia

Heipä hei rakkaat lukija(ni)!!

Tänään olen ollut hieman allapäin. Viime aikoina olen ollut rankasti aikatauluista myöhässä, myös yksityiselämässäni, sori Pauli. Ymmärrät varmaan ja viitsisitkö vastata siihen puhelimeesi, kiitos ja anteeksi Pauli, mut vastaa luuriis.

No anyway..Palatakseni aiheeseen rakkaat lukijani. Viimeksi kerroin teille jotain hyvin henkilökohtaista, jota en ole ikinä aikasemmin kertonut kenellekään. Vanhemmat lukijani varmaan muistavat 1980-luvulta peräisin olevan kuuluisan sanonnan:                                
                             
                                            Pistä sika metsään ja juokse itse perässä!!

No tämä sanonta kävi toteen sinä yönä kun kuljetin metallista laivuettani kohti päätepysäkkiä.
Olut pullon räjähtessä tuulilasiin, vinttini pimeni! Kirjaimellisesti. Oikeasti myöhemmin lääkäri totesi minulla olleen vakava mielenterveyden häiriö, joka vaikutti tekooni.
Luojan kiitos lääkäriä koskee vaitiolovelvollisuus, joten säilytin kasvoni kollegoideni parissa.
Mutta nykyisin ei ole enää samanlaista toveripainetta tuolla varikolla. Suurimman osan kanssa en enää edes puhu samaa kieltä.

Mutta mutta D-vaihdetta silmään ja blogi takaisin raiteilleen. Eli jäin siihen mitä tapahtui silloin kun jouduin antamaan "kurinpalautusta huligaanille".kuten asia tuolloin ilmaistiin virallisissa raporteissa,

Olen edelleen tekooni syytön. Kyllä minä tein teon, mutta syy ei ollut minun. Olin tasapainottomassa tilassa, joten syyllisyyteni ei tule kysymykseen.
Ajan myötä ja sieluni rietuessas olen kysynyt usein itseltäni.

Kake, teitkö sinä sen?
Vastausta olen hakenut vuosikausia jo pullosta ja päihteestä. Mutta nyt viisaampana miehenä totean teille lukijani.

Vastaus ei löydy pullosta eikä päihteestä. Se löytyy sun sisältä, sun sielusta.

Nyt jo "kypsänä" miehenä totean seuraavaa.

Minä en tehnyt tekemääni rikosta.

Se on ainut vastaus, jonka olen onnistunut ymmärtämään itselleni.

Mutta, mutta toivottavasti se päivä ei tule enää vastaan minulle.

Ensi päivitykseen sitten lisää ajokuulumisia..

Voin kertoa et matskuu on jo jonkin verran. Takana nimittäin pari aika kovaa yövuorolinjaa ja kaikkihan sen tietää "mikä tapahtuu yölinjaarutossa jää linjaautoon". No se ei enää päde. Minä julkistan kaiken...