|
Näytän vähän isolta, koska kuva on otettu läheltä
|
Hei
Pyörät pyörii ja aikaa kuluu. Nyt
on jo maaliskuu ja edellinen päivitykseni oli joulukuussa. Kaksi kuukautta,
kymmeniä päiviä, tuhansia tunteja on jo tätä vuotta kulunut.
Mikään ei ole muuttunut. Edelleen
on pimeää kuin lokakuussa, mutta..
Olen tehnyt muistiinpanoja eri
paikoissa, eri alustoille, mutten löydä niitä enää.
En enää halua takaisin ajohommiin.
Tajusin etten minä mitään metallista mestariteosta aja, vaan vanhaa bussia,
eikä kukaan oikeasti ole ikinä kunnioittanut minua.
Kaikki ne puheet, miten juhlakansa
Itäkeskuksen yöelämässä mukamas kunnioittivat minua on valhetta. Minä keksin
ne. Halusin vain saada arkeni kuulostamaan paremmalta kuin mitä se on. Oikeasti
istuin usein yksin pöydässäni ja join oluttani, seuranani vain ajatukseni. Aina
siihen asti, kunnes poistuin
ravintolasta, koska minua alkoi sattumaan sisälläni. Uskoin alkoholin ja
huonolaatuisen pirin tuovan minulle rohkeutta puhua muille ihmisille, mutta ei,
en pystynyt puhumaan edes baarimikolle. Osoitin vain oluthanaa ja nyökkäsin. Ei
minulle kukaan mitään juomia ole tarjonnut, päinvastoin, en saanut kyseisessä
soittoravintolassa ikinä takaisin vaihtorahoja, joten kolikkorenki oli kovassa
käytössä maksaakseni tasarahalla.
Jouduin aina maksamaan
sisäänpääsystäni, vaikka ravintolassa ei ole edes narikkaa, tai
narikkapalvelua, mutta ajan myötä siihen tottuu ja se ei enää vaivaa.
Jopa wc käynnistä jouduin
maksamaan, vaikka ovessa olevassa lapussa lukee, hinnan koskevan vain
ei-asiakkaita, mutta jostain syystä jouduin silti maksamaan.
Joku voisi nyt kysyä miksi kävin
siellä vuosikausia, tai miksi käyn siellä edelleen?
Ei minulla ole muuta paikkaa missä
olisi mahdollista saada ihmiskontaktia. Olen laittanut lukemattomia
treffi-ilmoituksia erilaisiin Internet sivuihin, ja jopa painettuun mediaan,
mutta turhaan. Olen jopa tutustunut mitä sairaimpiin alakulttuureihin siinä
toivossa, että saisin ihmiskontakteja, mutta turhaan.
Olen tehnyt tekoja, jotka ovat
suuressa osassa Eurooppaa kriminalisoitu, saadakseni hyväksyntää eri
alakulttuureilta, mutta ei mitään. Ei edes ivallista naurua, ei mitään.
Ehkä kohtalonani on vain olla
yksin.
Always alone never lonely