Tulli ja valtiovalta vastustaa, mutta mua ei kiinnosta. Raahaan niin paljon nestettä tänne kuin haluan ja piste. Vain nöyrät ja kuolevaiset katuvat ja piste.

Entisen vaimoni kuulumisia

Heipsuli hei rakkaat lukijani.

Näin tänään jotain hyvin järkyttävää ja pelottavaa. Pakko kertoa se teille samantien!!

Noin kolme tuntia sitten menin Itä-Helsingin parhaimpaan italialaiseen ravintolaan nauttimaan pyhäpäivien jälkeisestä pizzasta.
Alkaa vituttamaan jo kaikki saatanan kinkut ja rosollit, ja pakkasessa on vielä 7 kilon kinkku jäässä sekä kaksi kolmen kilon tukkupakkausta rosollia. Hyvää joulua vaan sukulaismiehelle Matinkylään, kiitti kun jätit tulematta. Olin ajatellut, että kaksistaan vähän maistellaan tuontiviinaksiani ja katsotaan joulurauhan julistaminen uudesta televisiostani.

Mutta ei, niin ei.
Milloin on vaimosta ja lapsesta tullut tärkeämpiä kuin minä.
Ei teidän avioliitto kuitenkaan kestä juhannukseen asti ja vaimosi ja sun lapsesi on niin nähtyjä. Aina valittamassa ja mankumassa, tykki päähän, sanon minä.

No mutta takaisin asiaan. Menin tähän feikki-italiaanon pyörittämään pizzeriaan ja ajatuksissa oli tilata lemppari pizzani, eli kummisetä, extra anjoviksella, valkosipulilla ja majolla. Parantaa norsun kokoiset krapulat mieheltä kuin mieheltä ja niitähän tunnetusti minulla on, koska ryypystä en ole ikinä kieltäytynyt.
Kävelin vaakasuorassa vesisateessa kolme kilsaa, koska bussilippuni ja vanha uniformuni katosivat neljä päiväisissä joulujuhlissa, mutta se on jo toinen tarina.
Kolme kilsaa ja 40 minuuttia myöhemmin avasin pizzerian ulko-oven ja astuin rasvan ja kulttuurien sulatusuuniin. Tuulipukuja, kusisia pizzalättyjä ja väljähtänyttä olutta likaisen harmaissa tuopeissa olivat pöydät täynnä. Kaiken tämän roskan ja paskan kaapivat sisäänsä paremmat päivät jo eilistä ennen nähneet paikalliset ex-duunarit.
Mutta minä olen kansanmies ja en pienestä hätkähdä.
Kävelin suoraan tiskille ja kohdistin katseeni tiskin takana seisovaan italialaiseen.
- Kummisetä perhepizzana. Lisäksi lisätäytteeksi anjovista, valkosipulia ja majoo. Kolmostuoppi pöytään ja kai täällä käy lounarit, kysyin paikalliselta italiaanolta.
Vastausta en jaksanut odottaa, koska kieli- ja kulttuurimuuri, joten heitin lounarit italiaanon päälle ja taskuista muutamat kolikot vaivanpalkaksi ja marssin vapaana olevaan pöytään odottelemaan tilaukseni valmistumista.
Tähän asti kaikki mennyt kuten joka viikko aikaisemmin, mutta tarkastellessani katseellani muita pöytiä löytääkseni Seitsemän Päivää lehden luettavakseni, koin henkisen täystyrmäyksen.
Entinen vaimoni istui samassa pizzeriassa ja vielä ravintolan omistavan italiaanon kanssa omistajan pöydässä.
Omistajan pöytä on noin 30 senttimetriä korkealle korokkeelle rakennettu kahden hengen intiimi ja luokseen kutsuva pöytä. Olen aikaisemmi nähnyt kyseisen omistajan vikittelevän naisia ja tyttöjä kutsumalla heidät hänen "kapteenin" pöytäänsä nauttimaan herkullisesta pizzasta. Mutta minun vaimoni istumassa tässä kirotussa pizzeriassa, joka ei Italiaa ole nähnytkään. Heillä kahdella oli niin mukavaa, että jumalauta, kun veri kiertää nyt päässä, kun ajattelen niitä kahta.
En ole rasisti, en ole ikinä ollut, mutta tieto siitä, että vaimoni vaihtoi rehellisen suomalaisen työssäkäyvän metallisen mestariteoksen kapteenin eksoottiseen ostarijulkkikseen, jolla on kultakorut kaulassa, ranteessa ja korvissa, joka käyttää Iranilta tuoksuvaa hajustetta kaulalla ja jonka kainalot tuoksuvat rahalta ja menestykseltä.
Siis jumalauta mitä paskaa edellä mainittu on. Varmasti on sanomattakin selvää ettei kyseisen ostarijulkkiksen vanhemmat ole taistelleet tämän maan itsenäisyydestä. Ehei tulee tänne, perustaa ravintolan ostarilleni, vie vaimoni ja vielä, kun ajoin metallista mestariteosta, tervehti astuessaan metalliseen luukuttimeeni.

Ei siinä muuta voi rehellinen suomalainen mies tehdä kuin intervention.

Kävelin "kapteenin" pöytään ja esittelin itseni tälle ostarin superjulkkikselle. Kerroin hänen istuvan vaimoni kanssa ja se ei ole ikinä ollut suotavaa tällä ostarilla, varsinkaan jos haluaa elää vanhaksi ja nähdä ostarin peruskorjauksen.


Kerron loput myöhemmin, nyt tärisee kädet niin ja ajatukset on sodassa ja rakkaudessa.

Huomio, kuljettaja Erik Nyman

Pakkohan tässä on kommentoida Erikin kirjoitusta tämänpäiväisessä Metrossa. Lensi aamulla kahvit, puurot ja nuuskat Metrolehden sivulle lukiessani tätä. 

Ajettuani bussia vuodesta 1982 lähtien en voi olla kuin nauramatta matkustajille. Miksi juosta bussin perässä esimerkiksi Kurvissa? Ei tarvitsisi kuin seistä omalla paikallaan, niin kohta tulisi bussi juuri nenän eteen ja menisi samaan paikkaan kuin minun bussini.

Tällainen tapaus oli muutama päivä sitten Sörnäisissä. Nuoripari heilutti kättä, ja ajoin bussini aivan "keulille". Nuoret juoksivat kyytiini, vaikka minun takanani tuli kaksi bussia, jotka menivät myös Rautatientorille. He olisivat voineet nousta niihin ilman juoksemista.

Olen ottanut taas sen periaatteen, etten aukaise ovea, kun en saa siitä mitään kiitoksen sanaa matkustajilta, ja voin olla sen oven aukaisun takia sitten myöhässä jopa 10 minuuttia. Bussin täytyy kulkea aikataulussa, eikä bussin matkustajien aikataulun mukaan.

Eerikkikään ei ihan aina voi ovia avaamatta ajaa, joku varmaan jossain vaiheessa alkaisi kiinnittää huomiota siihen ettei Eerikin ajamalla linjalla ole koskaan ketään kyydissä. Tämänkaltaisia tapauksia on firman piirissä ennenkin ollut ja hyvin nopeasti ovat löytäneet tiensä ulos metallisen mestariteoksen komentohuoneesta kadulle. Aika taitava saa myös olla, jos Kurvissa avaa ovet ja on sen takia 10 minuutttia myöhässä. Ei näin Erik, ei näin.

Toinen huvittava piirre matkustajissa on se, että painetaan sitä pysähtyy-nappia jopa liki kolme kilometriä ennen pysäkkiä. Onkin ollut mielessä, että ajanko keskellä Lahdenväylää tien sivuun, avaan oven ja kysyn kuka on jäämässä pois. Viikin pysäkki kun on kuitenkin vajaan kolmen kilometrin päässä.

Lisäksi huvittaa se, että jos saavun esimerkiksi Rautatientorille, painetaan kelloa, vaikka ko. paikka on linjan päätepysäkki ja bussi pysähtyy automaattisesti sinne eikä jatka matkaa eteenpäin

Matkustajat selvästi tarvitsevat tietoa enemmän siitä milloin stop-merkkiä painetaan. Se tuntuu olevan niin hukassa että ehdottaisin matkustajille pakolliseksi ns. matkustuskorttia jota ilman ei lippua julkisiin kulkuneuvoihin myydä. Matkustuskortti pitäisi sisällään noin 1-2 viikon koulutusjakson joka tentittäisiin.

Ja nyt kertausta. Pysähtymisen merkinantonappia painetaan kun edellisestä pysäkistä on ajettu halutulle pysäkille n. 65 %. Tämä koskee tilanteita joissa pysäkin väli on 200-600 m. Mikäli pysäkin väli on isompi, niin nappia painetaan 200 metriä ennen pysäkkiä. Poikkeuksena hyvin pitkät pysäkinvälit (yli 2km) ja tie jossa nopeusrajoitus on 100 km/h - silloin painetaan 300 metriä ennen pysäkkiä. Mikäli pysäkinväli on alle 200 metriä niin silloin painetaan nappia kun halutulle pysäkille on ajettu edelliseltä pysäkiltä 50-65 %.

Keskustassa on lisäksi huomioitava liikennevalot. Mikäli esim. em. mainitusta pysäkinvälistä 65 % täyttyy juuri ennen punaisia liikennevaloja niin voi käyttää maalaisjärkeä ja painaa vasta valojen muututtua vihreiksi.

Ja ennen pääteasemaa ei sitten paineta pysähtymisen merkinantonappia! 

Olenkin miettinyt, että kumpaa tässä pidetään idioottina – kuskia vai matkustajaa?

Erik vastasi itse kysymäänsä kysymykseen.

 Vai ajatteleeko asiakas, että ei se tuo idiootti kuski ymmärrä pysähtyä, jollen paina kelloa kilometrejä ennen pysäkkiä tai päätepysäkille saavuttaessa.

Lisäksi, taitaa monella asiakkaalla olla tietämättä, että joukkoliikennelaki kieltää alkoholipitoisten juomien juonnin joukkoliikenteessä. Siitä huolimatta koko ajan tulee oluttölkki kädessä asiakkaita kyytiin. Lisäksi se tölkin aukaisu kuuluu tosi hyvin kuljettajalle, eli ette voi juoda salaa.

Lisäksi vaarannatte liikenteen, koska joudun peilistä seuraamaan kuka siellä juo, ja sen jälkeen voin poistaa ko. asiakkaan kyydistä.