Sinivalkoinen linjaautonkuljettaja sinivalkoisessa linjautossa

Heipä hei rakkaat lukijani!


HUH nyt voi vähän aikaa ottaa helpommin. Nimittäin vuoden tärkein juhla on takana päin.
Ei suinkaan vappu, vaikka entisessä elämässäni se oli syyni elää 365 päivää vuodessa, mutta nykyisin puhaltaa uudet tuulet elämässäni.
Olen päättänyt että tästä lähtien vuoden kohokohta linjurikuskin elämässä on ITSENÄISYYSPÄIVÄ.

Sen on pakko olla merkki korkeammalta voimalta (jumala) koska:
Aamuisin puen ylleni sinivalkoisen univormun!
Liikutan sinivalkoista metallilaivaa!
Lempivärini on sinivalkoinen!
Entisessä elämässäni lempijuomani oli sinivalkoinen leijona juoma!
Isänmaan lipun väri on sinivalkoinen!
Tykkään uida vedessä ja se on sinistä, sekä olla pulkkamäessä ja se on valkoista!
Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin, mutta yksi asia ei muutu.
Olen sinivalkoinen linjaautokuljettaja.

Sinivalkoinen metalli risteilijä

+

Rakkaus veteraania kohtaan

+

Isänmaallisuus

=

Isänmaallinen linjaautonkuljettaja

Varmastikin lukijoita kiinnostaa miten se itse itsenäisyyspäivä meni. 

No minäpä kerron eli D-vaihde silmään ja niin edelleen.

Aamu alkoi juhlavasti. Kello herätti 39 yli 9 (halusin herätä samaan aikaan kuin talvisota alkoi) Tiesin heti noustessani että tämä päivä on tärkein uudessa elämässäni, joten sen mukaan toimitaan. Aamusumpit juotuani menin talonyhtiön huoltomiehen seuraksi kun hän nosti kauniin siniristilippumme salkoon.

Oi se näkyy saa jopa kaiken nähneen linjaautonkuljettajan kyyneliin. Katsellessani lipun nostamista salkoon, mietin äänettömästi kaikkia niitä kuljettajia jotka ovat saaneet kuljettaa teitä suomalaisia työhön. Tunsin etten ole yksin, olen yksi teistä!

Huoltomieskin ymmärsi ilman uhkailua vetäytyä taaemmaksi ja kunnioittaa tilanteen juhlavuutta poistumalla. Tätä juhlaa en ole huoltomiehen kanssa jakamassa. 

Laiska ja saamaton "ammatti"mies ei kuulu itsenäisyysjuhlaani.

Mutta..

Jotenkin minua alkoi huimaamaan ajatellessani kaikkia niitä kuljettajia, jotka ovat kuljettaneet suomalaisia työhön. Jouduin jopa huutamaan huoltomiestä tulemaan takaisin ja tukemaan minua, koska jalkani vapisivat. Sen verran oli tunteellinen hetki ja sen voin vannoa että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Aamukunnioituksen jälkeen menin viemään kukkaseppeleen tässä minua lähellä olevalle patsaalle, kuten televisiossakin isänmaalliset vievät osoittaakseen kunnioitustaan.

Laskin kukkaseppeleen Ystävyyden puistossa olevalle patsaalle, koska näin osoitin ystävyyttä veteraania kohtaan. Ilman veteraania ei lippu heiluisi!

Tuntien kuluessa myös isänmaallisuus nousi päässäni (kuvainnollisesti)

Tuntemattomasta sotilaasta en paljoa enää muista. Sen verran alkoi isänmaallisuus sykkiä rinnassani.

Illalla menin vielä viemään uuden seppeleen Ystävyyden puistoon, koska koin ettei yksi seppele riitä kuvaamaan tunnetta veteraania kohtaan.

Siinä yksin seistessäni patsasmiesten edessä koin vahvan yhteisöllisyydentunteen miesten kanssa, jotka ovat ennen minua kuljettaneet suomalaisia työhön ja mikä parasta minä olen yksi heistä. Tiedän olevani oikealla polulla jos haluan korjata entisen elämäni virheet.

Tämä on korkeamman voiman (jumala) valitsema sinivalkoinen polku minulle.

Laitoin seppeleet oikeaan alakulmaan ja toisen siihen viereen.

Mutta tämä tällä kertaa rakkaat lukijani.
Muistakaa kun pysäytätte linjaautoja pysäyttäkää kunnollisen välimatkan päästä reippaalla käsikoholla.

Tunnin vaihtoaika on 60 minuuttia

Heipä hei rakkaat lukija(ni)!!

Tänään olen ollut hieman allapäin. Viime aikoina olen ollut rankasti aikatauluista myöhässä, myös yksityiselämässäni, sori Pauli. Ymmärrät varmaan ja viitsisitkö vastata siihen puhelimeesi, kiitos ja anteeksi Pauli, mut vastaa luuriis.

No anyway..Palatakseni aiheeseen rakkaat lukijani. Viimeksi kerroin teille jotain hyvin henkilökohtaista, jota en ole ikinä aikasemmin kertonut kenellekään. Vanhemmat lukijani varmaan muistavat 1980-luvulta peräisin olevan kuuluisan sanonnan:                                
                             
                                            Pistä sika metsään ja juokse itse perässä!!

No tämä sanonta kävi toteen sinä yönä kun kuljetin metallista laivuettani kohti päätepysäkkiä.
Olut pullon räjähtessä tuulilasiin, vinttini pimeni! Kirjaimellisesti. Oikeasti myöhemmin lääkäri totesi minulla olleen vakava mielenterveyden häiriö, joka vaikutti tekooni.
Luojan kiitos lääkäriä koskee vaitiolovelvollisuus, joten säilytin kasvoni kollegoideni parissa.
Mutta nykyisin ei ole enää samanlaista toveripainetta tuolla varikolla. Suurimman osan kanssa en enää edes puhu samaa kieltä.

Mutta mutta D-vaihdetta silmään ja blogi takaisin raiteilleen. Eli jäin siihen mitä tapahtui silloin kun jouduin antamaan "kurinpalautusta huligaanille".kuten asia tuolloin ilmaistiin virallisissa raporteissa,

Olen edelleen tekooni syytön. Kyllä minä tein teon, mutta syy ei ollut minun. Olin tasapainottomassa tilassa, joten syyllisyyteni ei tule kysymykseen.
Ajan myötä ja sieluni rietuessas olen kysynyt usein itseltäni.

Kake, teitkö sinä sen?
Vastausta olen hakenut vuosikausia jo pullosta ja päihteestä. Mutta nyt viisaampana miehenä totean teille lukijani.

Vastaus ei löydy pullosta eikä päihteestä. Se löytyy sun sisältä, sun sielusta.

Nyt jo "kypsänä" miehenä totean seuraavaa.

Minä en tehnyt tekemääni rikosta.

Se on ainut vastaus, jonka olen onnistunut ymmärtämään itselleni.

Mutta, mutta toivottavasti se päivä ei tule enää vastaan minulle.

Ensi päivitykseen sitten lisää ajokuulumisia..

Voin kertoa et matskuu on jo jonkin verran. Takana nimittäin pari aika kovaa yövuorolinjaa ja kaikkihan sen tietää "mikä tapahtuu yölinjaarutossa jää linjaautoon". No se ei enää päde. Minä julkistan kaiken...

Matkaliput kiitos!

Paljon on ollut viime aikoina puhetta linjaatuonkuljettajiin kohdistuvasta väkivallasta. Mainitakseni vain kollegoitani on piesty ympäri pääkaupunkia.

Juuri tällä viikolla lehdissä on ollut esillä kollegani törkeä piekseminen huligaaniteinilauman johdosta. Kollegaani kuristettiin kesken ajon sillä seurauksena että hän menetti tajuntansa ja oli kykenemätön jatkamaan vuoroaan.

Mutta tämä ei ole mitään uutta.

Päästyäni armeijan harmaista liityin heti siviilinä HKL:n sinisiin. Vaihdoin lennosta univormusta toiseen.

Ja tätä päätöstä en ole katunut.

Enkä tule katumaan.

En nyt enkä myöhemminkään.

Nuorena märkäkorvana kokeneemmat kuljettajat laittoivat minut heti koville. Jostain kummasta syystä nuoret märkäkorvat laitetaan ajamaan itäisiä linjaautolinjoa.

Talontapa kuulemma heh heh.

Mutta  tämä on ainut tapa erottaa jyvät akanoista talon sisällä.

Me emme kaipaa pelkureita kuljettamaan kymmenien tonnien painoisia teräslaivoja.

Mieleeni palaa elävästi(siis ei kuvainnollisesti) miten minulle tuli vahvasti entinen merikapteeni pätemään kesken ajon, miten hän on kuljettanut satojen tonnien painoisia veneitä ja että se vasta on stressaavaa. Samaan hengenvetoon hän lisäsi miten on joutunut taistelemaan merirosvoja vastaan merillä.

Nauroin entiselle kapteenille ja poistin hänet linjaautostani heti seuraavalla pysäkillä.

Minulle ei entiset kapteenit käy pätemään.

Ja sitä paitsi entiselle kapteenille ei ole käyttöä linjaautossani, kävelköön loppumatkan.

Helppoahan se on kuljettaa veneitä keskellä Atlantia omassa yksinäisyydessä.

Mutta oikeassa liikenteessä, siellä vasta pitää olla tarkkana.

Tilaa on vain muutamia senttejä ja nopeutta on oltava jos haluaa olla aikataulussa.

Huomattavasti vaikeampaa on olla linjaautonkuljettaja. Huomattavasti.

Sitä paitsi riskit ovat suuret.

Ja mitä tulee merirosvoihin. Ajan päivittäin Rastilaan.

Mutta palatakseni asiaan. Moni asia on muuttunut siitä kun aloin kuljettamaan suomalaisia.

Ensimmäisinä linjoinani liikutin metallista teräslaivaani itäisessä kaupungissa.

Olin silloin nuori ja juuri päässyt armeijasta, eli toisin sanoen kuolematon.

Tulikasteeni oli yövuoro heti ensimmäisenä työviikonloppunani itäiseen Helsinkiin.

Kyseinen reitti kulki vielä silloin Steissiltä itäväylää pitkin Herttoniemeen, missä nousin valtaväylältä pienemmälle kokoojakadulle kohti Roihikaa.

Linja menee Roihikan läpi Itistä sivuten suoraan Meltsiin.

Nuoruudessani työttömät terrorisoivat varsinkin näitä linjoja.

Voitte uskoa miten minua jännitti suljettuani ovet steissillä ja laittaessani D-vaihteen silmään.

Mielessäni oli onneksi armeijan ajan opetukset. Joukkueeni luti oli painottanut meille että ketju on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki on.

Minä en tuottaisi pettymystä, en ole petturi. Minä kuljetan tämän teräslaivan satamaan maksoi mitä maksoi.

En ole hirveän uskonnollinen mutta tuolloin lausuin rukouksen jos toisenkin kääntäessäni keulan itään kohti.

 Jälkeenpäin ajatellen minun kanssani matkusti Jeesus, joka suojeli minua pahuuden voimilta, eli paradoksaalista kyllä, kuljettamiltani matkustajilta.

Jo koulutuksen aikana olin oppinut että meidän pitää myös kuljettaa kaikki jotka maksavat matkalipun hinnan.

Miten tyhmä ajatus, mutta säännöt ovat sääntöjä.

Säännöt on tehty noudatettavaksi ja niitähän myös noudatetaan.

Matka sujui hyvin aina siihen asti kunnes nousin Itäväylältä kokoojakadulle.

Sitten se tapahtui. Kesken Herttoniemen liikenneympyrän, joka vaatii kuljettajan kaiken keskittymisen, lasinen olutpullo lensi matkustamon puolelta tuulilasiin.

Nykyään en edes muista kaikkia kertoja jolloin minua on heitetty olutpullolla, mutta ensimmäisen kerran kaikki muistavat.

 Olin yltäpäältä oluessa ja lasinsirpaleissa ja minun piti vielä ohjata kymmenien tonnien painoista maantielaivaa.

Pysäytin linjaauton seuraavalle pysäkille ja nousin kuljettajan istuimelta.

Suussani maistui lämmin kusenmakuinen olut ja lasinsirpaleet raapivat kurkkuani, ohjatessani linjaauton turvallisesti pysäkille.

Koulutuksessa opetetaan että älä näytä pelkoasi, tapahtui mitä tapahtui.

Älä näytä pelkoasi, jos vain noudattaa tätä viisasta oppia selviää mistä tahansa.

Tämä mielessäni kokosin itseni. Minun rautalaivassani ei tälläistä käytöstä suvaita.

Muistan niellaiseeni suuhuni lentäneen oluenpisarat ja sirpaleet.

Joku saisi maksaa!!

En todellakaan tulisi myöhästymään aikataulusta sabotaasin vuoksi.

Tämä rautalaiva saapuisi satamaan maksoi mitä maksoi.

Näin jälkikäteen ajatellen seuraavat  tekoni eivät olleet rationaalisia. Olen tähän päivään asti vaiennut tuon viikonloppu lähdön tapahtumista. En pysty enää pitämään tätä syyllisyyttä sisälläni. Minun on pakko kertoa jollekulle sen yön tapahtumista. Ystäväni ovat joko pettäneet minut tai kuolleet, joten heille en voi puhdistaa sieluani, sama koskee perhettäni ja sukulaisiani. Mutta te rakkaat lukijani saatte kuulla totuuden. Minun on pakko keventää sieluani. Sitä paitsi rikos johon syyllistyin kyseisenä yönä vanheni vihdoin tänä vuonna. Voin vihdoin puhua avoimesti siitä yöstä, joka muutti minut naivista idealistisesta nuoresta pojanklopista paatuneeksi linjaautokuljettajaksi..

Heipä hei rakkaat lukijani.

Olen saanut paljon kyselyjä teiltä rakkaat lukijani.
Liittyen linjaautonkuljettajan arkeen.
Ja nyt ajattelin vastata teille rakkaat lukijani.

Normaalisti arki alkaa minulla herätyksellä siinä kolmen aikaan aamulla.
Keitä plöröt ja laitan tekstiteeveen päälle.
Vaikka itse nukun niin maailma jatkaa pyörimistä ja pitäähän sitä tietää mitä on tapahtunut yön aikana.

Juotuani plöröt ja syötyäni aamiaislihiksen puen univormun päälle.
Jätän tarkoituksella ylimmän napin auki, mutta sen tarinan kerron joskus myöhemmin.

Asun onnekseni itäisessä-Helsingissä, joten matka varikolle ei ole ylivoimainen.
Siis linjaautokuljettajalle, mutta olisi kiva nähdä miten normi velliperse kansalainen menisi töihin jos ei voisi turvautua linjaautoon.

Meillä linjaautokuljettajilla jotka paahdamme aamuvuoroa ei tälläistä ylellisyyttä ole, enkä ole ikinä kokenut että tarvitsisin sellaista.
Kävelen joka aamu töihin kun menen aamuvuoroon. Joka ikinen aamu, säässä kuin säässä. Satoi tai paistoi menen kävellen töihin. AINA.

Ärsyttää kaikki kaikenmaailman työttömät puunhalaajahippi huumeidenkäyttäjät, jotka minun verorahoillani A)nukkuvat myöhään
                                     B)matkustavat vielä tämän lisäksi ilman asianmukaista matkalippua

Kysyn vain onko se reilua että minä, joka kuljetan suomalaisia töihin, joudun kävelemään töihin, jotta voisin kuljettaa suomalaisa töihin.

SE EI OLE REILUA, mutta elämä ei aina ole reilua ja se ei todellakaan ole reilua linjaautonkuljettajalle.
Tämä on tullut vuosien aikana selväksi, mutta päivääkään en vaihtaisi.
Tämä on kutsumusammatti ja sellaisena se pysyy.

Me linjaautonkuljettajat olemme Suomen selkäranka. Ilman meitä kukaan ei pääsisi töihin ja Suomi pysähtyi, eikä olisi enää Suomea.
Esimerkiksi Suomen taistellessa itsenäisyydestä, 
me kuljetimme, 
me puolustimme, 
me voitimme.

Mieti nyt itsekin lukijani. Jos haluat mennä paikasta A paikkaan B, miten menet sinne?
No tietenkin linjaatuonkuljettaja.

Eksyin nyt aiheesta mutta käveltyäni töihin alan kuljettamaan suomalaisia ja sitten menen takaisin kotiin.

D-vaihde silmään ja kohti päättäriä

Heipä hei rakkaat lukijani.

Heti aluksi haluan pyytää anteeksi lukijoiltani pitkäksi venähtänyttä taukoa kirjoittamisessa.

Minulla on ollut vakavia henkilökohtaisia ongelmia, mutta ei niistä sen enempää. 

Koska ketä nyt kiinnostaisi linjaautonkuljettajan henkinen helvetti höystettynä vakavalla päihde- ja parisuhdeongelmalla ja siitä johtuvilla seurauksilla.

mutta mutta...

Aurinko nousee myös aamuvuoroon menevälle linjaautokuljettajalle ja jonkunhan on myös kuljetettava suomalaiset työhön. 

Ja se joku olen minä.

Tämä on kutsumusammatti ja minä vannoin valan.

Niin kauan kuin henki pihisee minussa, minä Kauko Raumala kuljetan suomalaisia.

Kävin linjaautonkuljettajan helvetissä ja tulin takaisin vahvempana kuin koskaan.

Se mikä ei tapa, vahvistaa tätä kuljettajaa!!

Valitettavasti minusta johtumattomista syistä saan ajokorttini takaisin vasta tämän viikon perjantaina ja pääsen vasta tällöin kuljettamaan suomalaisia.

Ajojärjestelijä lupasi päästää minut vauhtiin perjantain myöhäislähdöllä.

Eli legendaarinen 90N olisi vuorossa.

Tuskin maltan odottaa..

Viime päivät, kuukaudet olen vain ajelehtinut pitkin itäistä-Helsinkiä. Ilman mitään tarttumapintaa ajauduin hieman viihteelle. Kivaa oli mutta jokainenhan sen ymmärtää että vapun ei ole tarkoitus kestää kaatuneiden muistopäivään asti.

No Kake oppi sen kantapään kautta ja vannon että tästä eteenpäin vaput vietän ratin takana kuljettamassa suomalaisia. 

Tämän minä lupaan ja vannon kautta siniristilipun ja HKL:n.

mutta voi niitä muistoja, kyllä linjaautokuljettajakin saa joskus olla viihteellä. 

Linjaautonkuljettaja ilman heikkouksia on täynnä heikkouksia.

Rakkaat lukijat aloitin myös uuden harrastuksen korvatakseni vanhan harrastukseni. 

Nimittäin lenkkipolut

Vapun (ajo)saldo

"Kun puu kaatuu apinat hajaantuvat"
Tuntemattomaksi jäänyt matkustaja vapun viimeisen reitin varrella.

Heipä hei rakkaat lukijani.

Heti alkuun taas huonoja uutisia.
Ennen vappua olin ajanut linjaautoa peräkkäin melkein 15 päivää.
Välissä olisi tietenkin ollut vapaata mutta sairastumisten takia olin ajossa.

Mutta ajosuunnittelia oli luvannut minulle 7päivän vapaata vapun ajaksi.
Tämän vapaan voimalla puskin ja ajoin tuon pitkän rupeaman.

Hyvä ystäväni Pauli ehdotti jos otettaisiin vapaani kunniaksi äkkilähtö jonnekin lämpiämään.
Ja olihan tilillä mukava summa euroja tuhlattavaksi. Laskin juuri että tuo 15 päivän työrupeama lisineen toi minulle mukavat melkein tuhat euroa.

No onhan siinä rahaa tuhlattavaksi meikällä.
Päädyttiin että lähdetään tuonne Sunny Beachsille arkea pakoon. 7 päivää aurinkoa ja tecilaa.

Hotelli check
Lennot check
Lomameininki check

Mutta kuten voitte uskoa(sori Pauli)
matkapäivän aamuna tuli puhelimeen soitto.
Luulin aluksi että lentoyhtiöstä soitetaan ja vastasin katsomatta soittajaa.
Eiköhän siellä ollut ajosuunnittelia.

-Kake sua tarvitaan. Kosonen on sairaalassa ja ei ole ketään muuta tilalle.
-Mutta mulla on loma ja meen tänään Sunny Beachsille
-Nyt tarvitaan joustoa sultakin. Nyt on vappu ja lisävuorot huutaa punaisena kuskeja.
-Mutta mulla on loma
-Hei. Haluuks Kake tulevaisuudessa ajovuoroja vai et!
-Okei okei muutan mun suunnitelmia.
-Hyvä. Hae varikolata linjaauto ja ota eka iltapäivän seiskaseiska.

Tälläisesti se puhelu suunnilleen meni. Sori edelleen Pauli etten päässyt mutta ymmärrät varmaan olen linjaautonkuljettaja.

Alla on lukijoille vielä Paulin lähettämä kuva Sunny Beachsilta jossa olisin voinut olla mutta en ollut.
Ei sillä että olisin katkera mutta..

..Onhan noita matkoja tulevaisuudessakin.

Hieman huonompaa Huomenta kaikki lukijani


Jos ihmettelitte miksi ei uskollinen kuljettajanne ole päivitellyt blogia on syy yksin Helsingin kaupungin bussiliikeenteen.
Oli alla rapea 12 päivän yhtäjaksoinen ajorupeama.



Mutta asiaan ja D-vaihe silmään kuten me linjaautokuskit tapaamme sanoa.
Ajettuani koko aamupäivän seiskaseiskaa ylieilen siirryin kohti kanttiinia linjaautolla.
Meillä kuljettajalla on aina 20 minuutin tauko päivän aikana ja päätin käyttää taukoni syömällä kanttiinissa.

JA MITÄ VIELÄ!!
Kuljetettuni koko aamun suomalaisia työhön oli jo kova nälkä.
Ajattelin syödä makkarakorin kuten aina lauantaina tauon aikana.
NO EI SAATANA ONNISTUNUT!!!
Eiköhän siellä ollut jotkin SAATANAN gruusialaiset viikot.
Alla kuva millä koittivat myrkyttää rehellistä linjaautokuljettajaa

Tämä on olevinaan jotain SAATANAN ITUSOPPAA.
Kyllä kiitos kanttiinin työntekijät. Kiroan sut TARJA ALIMPAAN HELVETTIIN.
Tätä PASKAA EI KYLLÄ SYÖ KUKAAN. Jos olisit edes suorittanut peruskoulua loppuun ehkä ymmärtäisisit kriitikkini.

Mutta ei kaikki ei vain osaa.

Ikäänkuin tällä roskalla pystyisi vatsan täyttämään jA kuljettamaan suomalaisia turvallisesti.
Näihin tunnelmiin NÄKEMIIN

Päivitystä viikkooni

Heipä hei kaikki lukijani.

Niin se alkuviikko hurahti käyntiin. Pyhien jälkeen enssimmäinen seiskaseika oli ajovuorossa.
Normaalia pyhien jälkeistä taajamaliikennättä aamulla keskustaan ja illalla takaisin taajamaan.

Viikon kohokohta on ehdottomasti ollut tiistain ruokatauko. Makkarraa ja muussia ja sipulia oli kanttiinissa tarjolla.
Oli pakko syödä!
Nappasin foton muistoksi

Linjaautonkuljettaja tarvitsee kunnon eväät jaksakseen kulkettaa suomalaisia!!

Just äsken saunottiin saunavuorolla ja nys syödään. Huomenna jaksaa taas kuljettaa suomalaisia.

Heipä hei kaiki lukijani.

Pyhät on nyt vietetty ja aika palata takaisin liikuttamaan Suomea.


Huomenna olen sitten ensimmäinen seiskaseiskan ratin takana aamulla vuorossa kohti keskustaa.

Se on paluu arkeen kuljettamaan suomalaisia.