Hämmentävät huomenet maanasukit

Kollegani kiertoradalta

Hämmentävät huomenet yksinkertaiselta maanasukilta

Huomenta rakkaat lukijani.

Olette varmasti ihmetelleet miksi minua ei ole pariin päivään näkynyt Itäkeskuksessa, sekä päiväelämässä, että yöelämässä. Vastaus on hyvin hämmentävä. Tiedän jo nyt ettei minua kukaan usko, mutta te, rakkaat lukijat, teihin minä luotan. Olin kaksi päivää poissa maallisesta elämästä. Kyllä, teknisesti ottaen en ollut Itä-Helsingin maan kamaralla, vaan tuhansia kilometrejä korkeampana.

Kyllä, minä olin ulkoavaruudessa.

Nyt varmasti ensimmäiset lukijat miettivät, että mies on viimein seonnut.

Minä vakuutan etten ole seonnut. Tiedän millaista on seota ja tämä ei ole tätä. Totta on, että olen ollut juomatta ja käyttämättä myrkkyjä muutaman päivän ajan, mutta se on vain kirkastanut järjenjuoksuni.

Tämän minä vannon suomalaisena miehenä, sekä emeritus linja-autokuljettajana. Minut kaapattiin ulkoavaruuteen, kyllä näin kävi. Itsekin ennen nauroin näille avaruusolioiden kaappaamille ihmisille, mutta sen minä sanon, että nauru hyytyy, kun se osuu omalle kohdalle. Olin kaksi päivää avaruusolioiden vankina ja tämä ei ole vitsi, olen edelleen hyvin järkyttynyt tapauksesta.

Kaikki alkoi kun perinteiseen tapaan, olin päivän seurannut metallisten mestariteosten koreografiaa Itäkeskuksen metroasemalla ja ilta alkoi hämärtämään. Istuin kaikessa rauhassa metroaseman ulkopuolella nauttimassa iltapalaani, kun asiat alkoivat menemään hyvin hämmentäviksi. Söin herkullisen hernekeittoaterian iltapalaksi ja kyytipojaksi otin hieman virvokkeita. Jossain vaiheessa havahduin siihen, kun Itäkeskukseen oli laskeutunut synkkä pimeys ja ainut valonlähde oli mainoksista hohtava vaimea kajo kaukana, jopa metroaseman valot olivat sammuneet. Uskoisin tämän takana olleen avaruusolentojen aluksen aiheuttama sähkömagneettinen pulssi, joka tietojeni mukaan vahingoittaa maallisten valonlähteiden virtapiirejä. En ehtinyt rekisteröimään kunnolla kaikkea tätä informaatiota ja pakenemaan paikalta, kun paikalle saapui, uskomatonta, mutta totta ulkoavaruudesta avaruusalus. Aluksesta hehkui sinistä välkehtivää valoa, kun aluksen sähkömagneettinen voimakenttä joutui kosketuksiin ilmakehän kanssa. Alus liikkui maan päällä samaan tapaan, kuin maalliset ajoneuvot, johtuen aluksen voimakentästä, joka piti sen kiinni maanpinnassa. Alus pysähtyi eteeni ja sieltä nousi kaksi sinistä humanoidia. Tarkempia havaintoja en pystynyt tekemään humanoidien ulkomuodosta, koske he osoittivat voimakasta valoa silmiini. Yritin kommunikoida avaruusolioiden kanssa, mutta yhteistä kieltä en löytänyt heidän kanssa. He ottivat minua kiinni kainaloista ja nostivat minut pystyyn. Humanoidit olivat minua pidempiä ja tutkivat taskuni. Humanoideilla ei ollut hiuksia, vaan pääosan karvoitus oli paljas. Yritin päästä avaruusolioiden otteesta, jolloin toinen kaatoi minut maahan ja painoi minua voimakkaasti maata vasten. Samaan aikaan toinen antoi minulle kosmista kaasua, joka ärsytti voimakkaasti silmiäni ja vei minulta näkökyvyn. Tämän jälkeen tunsin, kun minut nostettiin kainaloista ja kannettiin avaruusaluksen takaosaan, josta aukesi oven tapainen ramppi. Minut heitettiin kovakouraisesti eräänlaiseen kuljetustilaan ja ramppi suljettiin takanani. Olin edelleen näkökyvytön kosmisesta kaasusta, mutta onneksi minulla on kehittynyt kuuloaisti. Kuulin, kuinka humanoidit astuivat takaisin aluksen etuosaan ja portit sulkeutuivat äänekkäästi. Aluksen sisällä kuulin, kun he olivat yhteydessä uskoakseni emoalukseen. Eivät sentään olleet telepaattisesti varustautuneita, kuten Independence Day elokuvassa. Minun onneni, koska käsitykseni mukaan telepaattisesti varustautuneet humanoidit haluavat tuhota maapallon. Yritin kuulostella, jotta saisin selvää kohtalostani. Humanoideilla oli käsittääkseni radion tapainen kommunikaatioväline, jolla he kommunikoivat uskoakseni emoaluksen kanssa. Kieltä en ymmärtänyt, mutta olin erottavanani jonkinlaista murahtelua ja radion tapaista rätinää, josta myös kuului murahtelua. Tunsin, kuinka alus lähti liikkeelle. Rekisteröin, että aluksen voimanlähde kuulosti hämmentävän paljon samalta, kuin maalliset dieselkoneet. Tämä johtui varmasti maan ilmakehän paineesta, joka vaikutti avaruusalukseen. Alus liikkui suurella nopeudella kohti tuntematonta ja minä olin joutunut humanoidien vangiksi. Tässä kohtaa ajantajuni katkesi järkytyksen vuoksi, mutta se tuntui kestävät ikuisuuden. Tunsin kuinka alus hidasti nopeuttaan ja lopulta pysähtyi. Portit aukesivat ja sen jälkeen tuli hiljaisuus. Olin yksin ajatusteni kanssa, kun yhtäkkiä portti kuljetustilaan aukesi. Edelleen olin ilman näköaistiani ja tunsin, kuinka kovakouraiset humanoidit nostivat minut pois aluksesta. En ole varma olimmeko edelleen maan pinnalla vai jossain muualla. Mutta tunsin asfaltin tapaisen kävelyalustan, kun minua raahattiin oletettavasti emoalukseen. Emoalus hehkui kirkasta valkoista valoa, jonka pystyin vaivoin tuntemaan vahingoittuneen näköaistini avulla. Minut raahattiin kirkkaasti valaistuun tilaan, jossa äänien perusteella oli useampiakin humanoideja. Yritin selittää humanoideille olevani maanasukas ja heidän kaapanneen väärän miehen. Protestini menivät olivat turhia. Minua alettiin taas raahaamaan pitkin emoaluksen käytävää. Lopulta minut heitettiin kirkkaasti valaistuun neliön muotoiseen tilaan. Kuulin, kuinka takanani sulkeutui raskas portti ja jäin yksin kirkkaasti valaistuun tilaan. Vahingoittuneella näköaistillani tunsin valon kirkkauden ja tunnustelin käsin tarkemmin tilaa. Tilassa oli patjan tapainen esine, jonka pinta tuntui muovin kaltaiselta. Se oli kova, mutta pehmeämpi, kuin tilan lattia. Keskellä tilaa oli viemärin kaltainen laitteisto upotettuna lattiaan.  Tilan nurkassa oli juoma-alusta täynnä veden kaltaista nestettä. Luulen kosmisen kaasun vaikuttaneen voimakkaasti, koska näköaistini vahingoittumisen myötä menetin myös jossain vaiheessa tajuntani. En tiedä, kuinka kauan olin tajuttoman, mutta herätessäni oli näköaistini palautunut osittain. Huuhtelin silmiäni veden kaltaisella nesteellä, jota oli eräänlaisessa juoma-alustassa. Silmiäni kirveli ja pelkäsin menettäneeni näkökykyni, mutta ajan myötä se palautui normaalille tasolle. Silmieni tottuessa kirkkauteen ymmärsin etten ole ainut maanihminen, jota on pidetty vankina täällä. Seinät olivat täynnä aikaisempien maanihmisten merkintöjä. Nyt minua alkoi todella pelottamaan henkeni puolesta. Kaikki nämä maanasukit olivat olleet täällä ennen minua. Mitä heille oli käynyt? Oli vain yksi vaihtoehto, heillä on tehty ihmiskokeita. Olen ymmärtänyt humanoidien tekevän paljon kivuliaita ja perverssejä ihmiskokeita ja minä olisin seuraava. Itse en ole niitä miehiä, jotka kiihottuvat humanoidien ihmiskokeista. Nyt minua alkoi toden teolla pelottamaan. En enää ikinä kuljettaisi metallisia mestariteoksia. En enää ikinä. Tunsin paniikin nousevan kurkkuuni. Aloin hikoilemaa ja pulssini syke kiihtyi. Päätin taistella vastaan. Muistan vain pätkiä seuraavista hetkistä, mutta aloin voimakkaasti hakkaamaan kirkkaasti valaistun tilan seiniä ja porttia. Tämän seurauksena rystyseni alkoivat voimakkaasti vuotamaan verta. Seuraava muistikuvani on, kun tilaan astui kirkkaan valkoisia humanoidia, jotka ruiskuttivat ruiskun tapaisen esineen avulla minuun, jonkinlaista galaksisista nestettä. Samalla, kun siniset humanoidit pitivät kipeästi minusta kiinni. Menetin tämän seurauksena tajuntani.

Kun heräsin uudestaan huomasin olevani taas ihmisten keskellä. Luojan kiitos, humanoidit palauttivat minut takaisin maapallolle. Heräsin maanihmisten sairaalasta, luojan kiitos. Ympärilläni oli vain maanihmisiä, humanoidit loistivat poissaolollaan. Luojan kiitos, Luojan kiitos. Minut oli palautettu maan pinnalle. Olin tarkkailussa sairaalassa sen päivän, jopa sairaanhoitajat ymmärsivät, että ei siitä heti palaudu, kun on joutunut kosketuksiin kosmisen kaasun ja galaktisen nesteen kanssa. Sellaisen asian kanssa ei ole leikkimistä, ei todellakaan. Pääsin päivän tarkkailun jälkeen pois sairaalasta. Poistuessani sairaalasta, tajusin miten pieniä me maanihmiset olemme galaktisella mittakaavalla. Tunsin itseni myös vahvemmaksi, kuin aiemmin, olin selvinnyt humanoidien vankeudesta elävänä.

Ei ole ikinä ennen maistunut maallinen vapaus näin hyvältä. Aiemmat murheeni tuntuvat kovin pieneltä verrattuna siihen mitä olin juuri kokenut. Minä, Kauko Raumala, olin vangittuna ulkoavaruudessa ja palasin maan pinnalle. Tuntuu, kuin olisin saanut uuden mahdollisuuden. Tämän uuden mahdollisuuden aion käyttää järkevästi.

Teen mitä tahansa, jotta pääsen metallisen mestariteoksen komentokeskukseen takaisin.

MM-kisat, A-rapun skinari, Jumalani poika Jeesus

Idän leijonat hyvää huomenta

Vappu on takana, mutta kisat ovat vasta alussa ja kisoilla tarkoitan tietenkin jääkiekon Maailmanmestaruuskilpailua. Kuvitelkaa jo toisena vuotena peräkkäin me suomalaiset saamme nauttia kotikilpailuista. On mahtavaa, että muu maailma on huomannut meidän arvomme ja voimme järjestää ikimuistettavia kisoja. Tuntuu, kuin koko maailma pysähtyisi MM-kisojen ajaksi. Muistan, kun alakoulussa historian tunneilla opetettiin Kekkosen elämänkertaa ja olympiahistoriaa. Tarunhohtoisen Kreikan aikaan valtakunnat lopettivat sodankäynnin kisojen ajaksi ja kaikki keskittyivät siihen tärkeimpään, eli kisojen seuraamiseen. Ainakaan täällä roihuavan vuoren juurella koko kylä on pysähtynyt seuraamaan jääkiekkoa. Jopa  tulisuontien A-rapun skinari on keskittynyt kisoihin ja on jättänyt minut ja Hartsan rauhaan, Luojan kiitos. Jokaisessa paratiisissa on aina yksi mätä omena ja valitettavasti Roihuvuori ei ole poikkeus. Voisi sanoa, että Roihuvuoressa 99% asukkaista on hienoja ihmisiä ja A-rapun skinari ei todellakaan kuulu siihen joukkoon. Muistan ensimmäisen kohtaamisen tämän A-rapun skinarin kanssa ja minun on pakko kertoa  teille rakkaat lukijani, jotta osaatte välttää häntä. Olin tutustumassa Roihuvuoren ostoskeskuksen kulttuuritarjontaan, kun kohtasin hänet.

Täällä minä hänet kohtasin.

Hän on iältään lähempänä kolmeakymmentä, kuin kahtakymmentä. Hiukset hänellä on tietenkin skinimäisen lyhyet ja pukeutumisessaan hän suosii reisitaskuhousuja maihinnousukengillä ja jopa kesäkuumalla hänellä on päällään pilottitakki. Uskomaton kaveri kaiken kaikkiaan. Mutta olin siis nauttimassa kulttuuritarjonnasta, kun tämä kyseinen skinari tuli paikalle. Aktiivisina ajoaikoinani jouduin usein estämään hänen sisäänpääsynsä kuljettamaani metalliseen mestariteokseen. Syitä oli aina kaksi: päihtymys ja matkalipun puute. No eiköhän A-rapun skinari tunnistanut minut linjatunkuljettajaksi, joten hän tuli kovistelemaan minua.

Hän tuli huojumaan naamani eteen ja jo kaukaa olin laittanut merkille hänen vahvan päihtymistilansa, mutta lähietäisyydeltä huomasin hänen olevan jo vaarallisesti alkoholimyrkytyksen partaalla. En saanut heti selvää hänen sanoistaan, johtuen nautitusta alkoholinmäärästä ja täytyy itsekin myöntää, että olin nauttinut muutakin, kuin kansalaisluottamusta (vapaalla, kun olin)

A-rapun skinari huusi minulle räkä lentäen ” Sä oot vittu dösäkuski! Etkö vain?”

-Kyllä, Kauko Raumala, hauska tavata, vastasin hänelle ja koitin olla kohtelias.

Mutta turhaan, kovana oikeistolaisena hän ei tulisi kulttuuritapahtumaan etsimään uusia ystäviä. Päinvastoin.

”Sä oot oikeasti dösäkuski, eiks sua rakastettu lapsena, kun päädyit dösäkuskiks? Mikä vittu sua vaivaa pelle?”, tivasi kovana oikeistolaisena tunnettu A-rapun skinari minulta.

- Ei tarvitse hermostua, olen nyt vapaalla, jätetään työasiat toiselle ajalle, jooko? Kysyin häneltä.

” Sä oot päivät kusisessa dösässä ja kaikenlisäksi pyörit sen kusisen monivammaisen kanssa. Mikä sua oikeasti vaivaa? Miks oot täällä mun ostarilla?” kysyi A-rapun nationalisti minulta.

Itseäni alkoi jo hieman ärsyttää hänen kysymyksensä ja Hartsan haukkuminen oli kyllä ala-arvoista. Hartsan virtsanpidätysongelmat eivät mielestäni kuulu Roihuvuoren kovimmalle oikeistolaiselle (yksityisasia, eikö vain rakkaat lukijani)

Tilanne alkoi tuntua painostavalta ja aloin pelätä fyysisen koskemattomuuteni puolesta. Olen ennenkin ollut tämänkaltaisissa tilanteissa ja ne ovat aina päätyneet väkivaltaisesti. Mutta se elämä on takana päin ja minä olen uusi mies. Uuteen miehuuteeni ei kuulu kulttuuritapahtumissa väkivallan käyttö, joten olen vaihtanut väkivaltaisuuteni oveluuteni. Tämän takia tein hänelle klassisen ota tai jätä tempun.

-Anteeksi. Voinko antaa sinulle kympin, jolla saisitte hieman janojuomaa? Vastasin ovelana. Vanha kikka, jonka avulla pääsen ongelmista eroon( useimmiten).

”Vanha homo! Koitatko ostaa mua, dösäkuski? Vittu, mikä pelle! Pyöri sä vaan ympyrää sen nelivetohomo kaverisi kanssa, tää ei jää tähän!” vastasi nyt kympin rikkaampi oikeistolainen ottaessaan kympin kädestäni.

Seurasin hänen kulkuaan paikalliseen elintarvikeliikkeeseen ja heti hänen astuttuaan sisään, lähdin juoksemaan turvaan. Juoksin suoraan tulisuontien roskakatokseen piiloon. Minä olin juuri joutunut poliittisen terrorin kohteeksi ja vieläpä Roihuvuoressa. Luulin tämän olleen ihanneyhteiskunnan, mutta näköjään käytännöntoteutus ei ole kovin onnistunut.

 Katseellani seurasin miten kovana oikeistolaisena tunnettu A-rapun skinari astui elintarvikeliikkeestä läpinäkyvän hedelmäkassin kanssa, joka oli täynnä punaisia paholaisen tölkkejä.

 Olin sillä hetkellä niin suuttunut, että päätin lopettaa henkilökohtaisen alkoholinkäyttöni siihen tilanteeseen. Kyllä, minä Kauko Raumala lankesin polvilleni Tulisuontie 4:n roskakatoksessa ja puhuin Jumalani kanssa humalastani. Enää ikinä, ei tulisi tämä mies kulkemaan maan päällä päihtyneenä, ei ikinä, ei ikinä ikinä ja ei ikinä. Koin suorastaan hurmoksellisen uskoontulosta johtuvan jumalallisen lämpimän pasaatituulen hyväilevän poskiani ja sieluani ollessani polvillani roskakatoksen hämärässä. Jumalani puhui minulle poikansa Jeesuksen kautta. Seuraavat havaintoni saattavat hämmentää tottumattomampia lukijoitani, mutta jatkakaa lukemista, edes tulevien lastenne takia.

Jumalallisen pasaatituulen puhaltaessa kasvojani, edessä olevasta tummanharmaasta sekajäte roskatynnyristä kömpi Jumalani poika Jeesus. Kyllä, voitteko kuvitella? Lapsuuteni idoli ilmielävänä edessäni. Menin sanattomaksi, mutta onnekseni Jeesus hoiti puhepuolen. Hän alkoi puhumaan raskaalla, jumalaisella, mutta silti inhimillisellä äänellä minulle. ”Kauko Raumala, nouse edessäni, nouse poikani, nouse!” käskytti Jeesus minua. Nousin polviltani ja kohotin käteni ylöspäin ihmeen kunniaksi. ”Laske vain kädet alas, poikani Kauko. En ole täällä virkatehtävissä” Jeesus vastasi minulle. 

Laskin käteni, koska tälle miehelle ei sanota EI.

” Kauko, sinä saat toisen mahdollisuuden. Minulla on sinulle tehtävä ja sen johdosta sinun on raitistuttava. Tämä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä, oletko valmis muutokseen?” kysyi Jeesus minulta.

Vastasin tietenkin olevani valmis, valmis uuteen elämääni. Valmis tulevaan jumalalliseen tehtävääni. 

Huusin suoraa kurkkua siellä roskakatoksessa ”Kyllä, Kyllä Jeesus. Aina vain Kyllä, Jeesus”

Tämän jälkeen kaiken täytti puhdas valkoinen valo, joka sokaisi minut täysin.

Koko roskakatos kylpi täydellisen valkoisessa valossa, peittäen kaiken muun ja sitten yhtäkkiä kaikki palautui normaaliksi. Jeesus oli poistunut Tulisuontien roskakatoksesta. Ujosti huhuilin jonkin aikaa Jeesusta, mutta hän oli poissa. Varmuuden vuoksi tarkastin vielä tummanharmaan sekajäteroskiksen, mutta turhaan, siellä oli vain jonkun hylkäämät VHS videot, ei Jeesusta.

Kuva otettu noin 3,5 minuuttia Jeesuksen
ilmestymisen jälkeen.

Rakkaat lukijani tämä on merkillistä ja täytyy tunnustaa, että ensimmäistä kertaa vuosiin tunnen oloni todella hyväksi. Jo ennen Jeesuksen ilmestymistä, Hartsan kehotuksista viisastuneena lopetin lääkäreillä ravaamisen ja heidän määräämien myrkkyjen syönnin. Ennemmin uskon Hartsaan, kuin jotain vuosikausia kirjastossa todellista elämää paossa ollutta nörttiä.

Mutta se siitä, mitään muuta mainitsemisen arvoista ei viime viikolla tapahtunut. 

Ensi viikkoon, päivitän, jos jotain tapahtuu.

Vappu kuvina

Krapulainen Hartsa toivottaa hyvää vappua!!

Hartsan ja Kaken (eli minä) itäinen residenssi