Hämmentävät huomenet maanasukit

Kollegani kiertoradalta

Hämmentävät huomenet yksinkertaiselta maanasukilta

Huomenta rakkaat lukijani.

Olette varmasti ihmetelleet miksi minua ei ole pariin päivään näkynyt Itäkeskuksessa, sekä päiväelämässä, että yöelämässä. Vastaus on hyvin hämmentävä. Tiedän jo nyt ettei minua kukaan usko, mutta te, rakkaat lukijat, teihin minä luotan. Olin kaksi päivää poissa maallisesta elämästä. Kyllä, teknisesti ottaen en ollut Itä-Helsingin maan kamaralla, vaan tuhansia kilometrejä korkeampana.

Kyllä, minä olin ulkoavaruudessa.

Nyt varmasti ensimmäiset lukijat miettivät, että mies on viimein seonnut.

Minä vakuutan etten ole seonnut. Tiedän millaista on seota ja tämä ei ole tätä. Totta on, että olen ollut juomatta ja käyttämättä myrkkyjä muutaman päivän ajan, mutta se on vain kirkastanut järjenjuoksuni.

Tämän minä vannon suomalaisena miehenä, sekä emeritus linja-autokuljettajana. Minut kaapattiin ulkoavaruuteen, kyllä näin kävi. Itsekin ennen nauroin näille avaruusolioiden kaappaamille ihmisille, mutta sen minä sanon, että nauru hyytyy, kun se osuu omalle kohdalle. Olin kaksi päivää avaruusolioiden vankina ja tämä ei ole vitsi, olen edelleen hyvin järkyttynyt tapauksesta.

Kaikki alkoi kun perinteiseen tapaan, olin päivän seurannut metallisten mestariteosten koreografiaa Itäkeskuksen metroasemalla ja ilta alkoi hämärtämään. Istuin kaikessa rauhassa metroaseman ulkopuolella nauttimassa iltapalaani, kun asiat alkoivat menemään hyvin hämmentäviksi. Söin herkullisen hernekeittoaterian iltapalaksi ja kyytipojaksi otin hieman virvokkeita. Jossain vaiheessa havahduin siihen, kun Itäkeskukseen oli laskeutunut synkkä pimeys ja ainut valonlähde oli mainoksista hohtava vaimea kajo kaukana, jopa metroaseman valot olivat sammuneet. Uskoisin tämän takana olleen avaruusolentojen aluksen aiheuttama sähkömagneettinen pulssi, joka tietojeni mukaan vahingoittaa maallisten valonlähteiden virtapiirejä. En ehtinyt rekisteröimään kunnolla kaikkea tätä informaatiota ja pakenemaan paikalta, kun paikalle saapui, uskomatonta, mutta totta ulkoavaruudesta avaruusalus. Aluksesta hehkui sinistä välkehtivää valoa, kun aluksen sähkömagneettinen voimakenttä joutui kosketuksiin ilmakehän kanssa. Alus liikkui maan päällä samaan tapaan, kuin maalliset ajoneuvot, johtuen aluksen voimakentästä, joka piti sen kiinni maanpinnassa. Alus pysähtyi eteeni ja sieltä nousi kaksi sinistä humanoidia. Tarkempia havaintoja en pystynyt tekemään humanoidien ulkomuodosta, koske he osoittivat voimakasta valoa silmiini. Yritin kommunikoida avaruusolioiden kanssa, mutta yhteistä kieltä en löytänyt heidän kanssa. He ottivat minua kiinni kainaloista ja nostivat minut pystyyn. Humanoidit olivat minua pidempiä ja tutkivat taskuni. Humanoideilla ei ollut hiuksia, vaan pääosan karvoitus oli paljas. Yritin päästä avaruusolioiden otteesta, jolloin toinen kaatoi minut maahan ja painoi minua voimakkaasti maata vasten. Samaan aikaan toinen antoi minulle kosmista kaasua, joka ärsytti voimakkaasti silmiäni ja vei minulta näkökyvyn. Tämän jälkeen tunsin, kun minut nostettiin kainaloista ja kannettiin avaruusaluksen takaosaan, josta aukesi oven tapainen ramppi. Minut heitettiin kovakouraisesti eräänlaiseen kuljetustilaan ja ramppi suljettiin takanani. Olin edelleen näkökyvytön kosmisesta kaasusta, mutta onneksi minulla on kehittynyt kuuloaisti. Kuulin, kuinka humanoidit astuivat takaisin aluksen etuosaan ja portit sulkeutuivat äänekkäästi. Aluksen sisällä kuulin, kun he olivat yhteydessä uskoakseni emoalukseen. Eivät sentään olleet telepaattisesti varustautuneita, kuten Independence Day elokuvassa. Minun onneni, koska käsitykseni mukaan telepaattisesti varustautuneet humanoidit haluavat tuhota maapallon. Yritin kuulostella, jotta saisin selvää kohtalostani. Humanoideilla oli käsittääkseni radion tapainen kommunikaatioväline, jolla he kommunikoivat uskoakseni emoaluksen kanssa. Kieltä en ymmärtänyt, mutta olin erottavanani jonkinlaista murahtelua ja radion tapaista rätinää, josta myös kuului murahtelua. Tunsin, kuinka alus lähti liikkeelle. Rekisteröin, että aluksen voimanlähde kuulosti hämmentävän paljon samalta, kuin maalliset dieselkoneet. Tämä johtui varmasti maan ilmakehän paineesta, joka vaikutti avaruusalukseen. Alus liikkui suurella nopeudella kohti tuntematonta ja minä olin joutunut humanoidien vangiksi. Tässä kohtaa ajantajuni katkesi järkytyksen vuoksi, mutta se tuntui kestävät ikuisuuden. Tunsin kuinka alus hidasti nopeuttaan ja lopulta pysähtyi. Portit aukesivat ja sen jälkeen tuli hiljaisuus. Olin yksin ajatusteni kanssa, kun yhtäkkiä portti kuljetustilaan aukesi. Edelleen olin ilman näköaistiani ja tunsin, kuinka kovakouraiset humanoidit nostivat minut pois aluksesta. En ole varma olimmeko edelleen maan pinnalla vai jossain muualla. Mutta tunsin asfaltin tapaisen kävelyalustan, kun minua raahattiin oletettavasti emoalukseen. Emoalus hehkui kirkasta valkoista valoa, jonka pystyin vaivoin tuntemaan vahingoittuneen näköaistini avulla. Minut raahattiin kirkkaasti valaistuun tilaan, jossa äänien perusteella oli useampiakin humanoideja. Yritin selittää humanoideille olevani maanasukas ja heidän kaapanneen väärän miehen. Protestini menivät olivat turhia. Minua alettiin taas raahaamaan pitkin emoaluksen käytävää. Lopulta minut heitettiin kirkkaasti valaistuun neliön muotoiseen tilaan. Kuulin, kuinka takanani sulkeutui raskas portti ja jäin yksin kirkkaasti valaistuun tilaan. Vahingoittuneella näköaistillani tunsin valon kirkkauden ja tunnustelin käsin tarkemmin tilaa. Tilassa oli patjan tapainen esine, jonka pinta tuntui muovin kaltaiselta. Se oli kova, mutta pehmeämpi, kuin tilan lattia. Keskellä tilaa oli viemärin kaltainen laitteisto upotettuna lattiaan.  Tilan nurkassa oli juoma-alusta täynnä veden kaltaista nestettä. Luulen kosmisen kaasun vaikuttaneen voimakkaasti, koska näköaistini vahingoittumisen myötä menetin myös jossain vaiheessa tajuntani. En tiedä, kuinka kauan olin tajuttoman, mutta herätessäni oli näköaistini palautunut osittain. Huuhtelin silmiäni veden kaltaisella nesteellä, jota oli eräänlaisessa juoma-alustassa. Silmiäni kirveli ja pelkäsin menettäneeni näkökykyni, mutta ajan myötä se palautui normaalille tasolle. Silmieni tottuessa kirkkauteen ymmärsin etten ole ainut maanihminen, jota on pidetty vankina täällä. Seinät olivat täynnä aikaisempien maanihmisten merkintöjä. Nyt minua alkoi todella pelottamaan henkeni puolesta. Kaikki nämä maanasukit olivat olleet täällä ennen minua. Mitä heille oli käynyt? Oli vain yksi vaihtoehto, heillä on tehty ihmiskokeita. Olen ymmärtänyt humanoidien tekevän paljon kivuliaita ja perverssejä ihmiskokeita ja minä olisin seuraava. Itse en ole niitä miehiä, jotka kiihottuvat humanoidien ihmiskokeista. Nyt minua alkoi toden teolla pelottamaan. En enää ikinä kuljettaisi metallisia mestariteoksia. En enää ikinä. Tunsin paniikin nousevan kurkkuuni. Aloin hikoilemaa ja pulssini syke kiihtyi. Päätin taistella vastaan. Muistan vain pätkiä seuraavista hetkistä, mutta aloin voimakkaasti hakkaamaan kirkkaasti valaistun tilan seiniä ja porttia. Tämän seurauksena rystyseni alkoivat voimakkaasti vuotamaan verta. Seuraava muistikuvani on, kun tilaan astui kirkkaan valkoisia humanoidia, jotka ruiskuttivat ruiskun tapaisen esineen avulla minuun, jonkinlaista galaksisista nestettä. Samalla, kun siniset humanoidit pitivät kipeästi minusta kiinni. Menetin tämän seurauksena tajuntani.

Kun heräsin uudestaan huomasin olevani taas ihmisten keskellä. Luojan kiitos, humanoidit palauttivat minut takaisin maapallolle. Heräsin maanihmisten sairaalasta, luojan kiitos. Ympärilläni oli vain maanihmisiä, humanoidit loistivat poissaolollaan. Luojan kiitos, Luojan kiitos. Minut oli palautettu maan pinnalle. Olin tarkkailussa sairaalassa sen päivän, jopa sairaanhoitajat ymmärsivät, että ei siitä heti palaudu, kun on joutunut kosketuksiin kosmisen kaasun ja galaktisen nesteen kanssa. Sellaisen asian kanssa ei ole leikkimistä, ei todellakaan. Pääsin päivän tarkkailun jälkeen pois sairaalasta. Poistuessani sairaalasta, tajusin miten pieniä me maanihmiset olemme galaktisella mittakaavalla. Tunsin itseni myös vahvemmaksi, kuin aiemmin, olin selvinnyt humanoidien vankeudesta elävänä.

Ei ole ikinä ennen maistunut maallinen vapaus näin hyvältä. Aiemmat murheeni tuntuvat kovin pieneltä verrattuna siihen mitä olin juuri kokenut. Minä, Kauko Raumala, olin vangittuna ulkoavaruudessa ja palasin maan pinnalle. Tuntuu, kuin olisin saanut uuden mahdollisuuden. Tämän uuden mahdollisuuden aion käyttää järkevästi.

Teen mitä tahansa, jotta pääsen metallisen mestariteoksen komentokeskukseen takaisin.