maanantai 25. helmikuuta 2013

Päivitys osa2/2

Hei rakkaat lukijani ja anteeksi etten pystynyt eilen yöllä kirjoittamaan loppuun asti.
Oli hieman ongelmia hyvän ystäväni Paulin kanssa.
Hommahan toimii niin, että Pauli asuu tällä hetkellä epävirallisena kämppiksenäni kotonani.
Välillä on kyllä hieman pähkäilemistä arjen kanssa, koska yksiö on vain liian pieni kahdelle elämää kokeneelle karjulle. Tuppaa stressiä tulemaan helposti, koska yöunet ovat jääneet tässä parina viime kuukautena hieman vähille.
Joudutaan olosuhteiden takia nukkumaan molemmat sohvallani.
Eli yöt ei suju kuten Hästensin televisiomainoksessa.
Sekä Pauli ei menneisyytensä takia kovin helposti saa töitä ja se näkyy heti arjessa.
No nyt menin ehkä liian henkilökohtaisuuksiin, mutta Paulilla ei ole tällä hetkellä hirveästi ole ollut muuta tekemistä, kuin odotella lumien sulamista. Samalla minusta on tuntunut, että hän on myös aivojaan sulattanut kolinalla.
Olen sitä mieltä, että on OK vapaa-aikana sekoittaa päätä, éttei karu arki saa yliotetta, mutta rajansa kaikella. Vai mitä mieltä olette siitä, että tulen kotiin kuljettamasta suomalaisia ja Pauli on kämpillä hämärän taustan omaavien kaverien kanssa sekoittamassa päätään. Minulla olisi kuitenkin tarkoitus olla heti seuraavana päivänä ajokunnossa.
Eihän Pauli sitä huomioon ota. Tarjoaa vain minulle "häppää" ja mitä minun pitäisi siinä tilanteessa tehdä.
Olla ainut, joka katsoo Salattuja Elämiä selvinpäin. Ei Kiitos, sanon minä. Ei todellakaan. Ei ainakaan Itäkeskuksessa.

Mutta asiaan D-vaihde silmään ja kerron miksi eilinen päivitys jäi kesken.
Eli kesken päivityksen eilen.
Pauli hävisi kädenväännössä Padelle( vahva kuin härkä, Kontulan maailman vahvin mies ) no Pauli siitä sitten suuttui. Seurasi kauhea meteli, mikä ei todellakaan ole hyvä juttu minulle, koska olen aikaisemmin saanut väärinkäsitysten takia jonkinlaisia varoituksia.
Pauli ei kuitenkaan välittänyt talon järjestyssäännöistä, vaan yht'äkkiä löi Padea stögiksellä päähän.
Tässä kohtaa on hyvä sanoa, että Pauli on ollut rauhanturvaajana ja tietää kyllä miten mies tapetaan, mutta Pade on kuitenkin Kontulan maailman vahvin mies. Ei Padea saa hengiltä.
Ennenkuin Pade ehti tointua, minun oli pakko toimia. Otin Paden linjaautonkuljettajien hyväksi toteamaan hallintaotteeseen ja puristin.
Menin taas pimeälle puolelle. Tuntuu kuin olisin katsonut tilannetta ulkopuolisena. Minä pidin Padea hallintaotteessa, Pauli otti Paden leijonan ja lähti omiensanojensa mukaan Roihuvuoren Ankkaan.
Kiitti vaan Pauli.
Lopputilanne oli se, että pidin Padea hallintaotteessa ja Pauli lähti Paden juomien kanssa Ankkaan.
Pahempaa oli tulossa. Pade alkoi havahtumaan todellisuuteen ja pyrki pois hallintaotteestani.
Mitä minä olisin voinut muuta, kuin puristaa enemmän. Nyt oli tosi kyseessä.
Pade riuhtui koko ajan voimakkaammin ja minun piti koko ajan kuristaa enemmän.
Jouduin jopa vaihtamaan hallintaotettani Paden riuhtomisen takia.
Pade makasi vatsallaan ja painoin polveni Paden niskan päälle ja otin kahden käden hallintaotteen Paden kaulasta. Tilanne kesti ehkä joku 5 minuuttia, mutta minulle se oli lifetime.
Vihdoin Pade lopetti kouristelun ja ymmärsi rauhoittua, tässä kohtaa käteni olivat aivan krampissa. Tuntuu kuin olisi ajanut koko päivän stressaavaa keskustalinjaa.
Siirsin Paden sohvalle lepäämään päätä selväksi.
Ystäviä tässä kuitenkin ollaan.
Eli loppu hyvin kaikki hyvin. Loppuyö tietenkin meni itäiseen tyyliin sumussa ja vasta nyt pääsin takaisin kämpille kirjoittamaan päivitykseni loppuun.
Pade edelleen nukkuu päihtymistään pois sohvalla ja itse alan valmistautumaan yön ajorupeamaan.
Eli kohta nähdään suomalaiset, parin tunnin päästä alan kuljettamaan teitä taas.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti