Heipä
hei rakkaat lukijani
Ihanaa
helmikuuta teille kaikille matkalipunhaltijoille. Viime päivityksestä on jo
tovi vierähtänyt, mutta ei hätää, elossa ollaan. En ole unohtanut teitä rakkaat
lukijani tai voisin jopa sanoa että rakkaat ystäväni. Viimeksi päivitin
katastrofaalisesta matkastani Euroopan Union alueella. En edelleenkään
suosittele kenellekään matkaa helvettiin ja takaisin kusisella
sisämeripaatilla. Kun aikaisemmin viittasin kuljettavani teräslaivaa, tein
virheen. Linjauton kuljettamista ei missään nimessä voisi verrata laivan
kuljettamiseen. Voisin arvioida että 90% merikapteeneista on linja-autokoulun
pudokkaita ja viimeinen 10% työttömiä huumenistejä. Jos kuitenkin olisi pakko
verrata linja-auton kuljettamista niin näkisin lentokoneenkapteenit
tasavertaisina kollegoina, vaikka helppoahan heidän työnsä on, vai onko
lentokoneiden kapteeneilla työvuoron aikana murhaavanjäisiä liittymiä,
hengenvaarallisen tasa-arvoisia risteyksiä, kello kahden jälkeen lähteviä itsemurhavuoroja
Itäiseen-Helsinkiin, väkivaltaisia päätepysäkkejä,
Totta
kai lentäessä pitää varoa lentokonekaappareita, mutta arvatkaa kuka joutuu
kuljettamaan nämä kaapparit ensiksi lentoasemalle, aivan hyvä lukijani,
linja-autonkuljettaja ja onko linja-autoissa turvatarkastuksia? Ei ole!
Se
on vain minä vastaan muu maailma, valitanko? Vaadinko vaarallisentyön lisää?
En
vaadi! Vaadin vain että minua kohdeltaisiin tasavertaisena ihmisenä, mutta
siihen menee vielä aikaa. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä. Mutta jo riittää
tämä linja-autonkuljetajan yksinpuhelu.
Tämä
on kutsumusammatti ja kun korkeampi voima kutsuu niin siinä ei muu auta kuin
laittaa D-vaihde silmään (sekä suomipop). Ei vaikka usein palkkana suomalaisten
kuljettamisesta on traumatisoituminen ja postiosoitteeksi on monelle entiselle
kollegalleni vaihtunut Tallinnan-aukio tai Ristikkotie.
Minä
olen vahvempi, minä en kaadu, minä ajan.
Siinä
missä perhe, kirkko, koulu, armeija ja vankila olivat epäonnistuneet, niin linja-auokoulu
onnistui.
Olen
puhunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti