Hei rakkaat lukijani

Näytän vähän isolta, koska kuva on otettu läheltä

Hei

Pyörät pyörii ja aikaa kuluu. Nyt on jo maaliskuu ja edellinen päivitykseni oli joulukuussa. Kaksi kuukautta, kymmeniä päiviä, tuhansia tunteja on jo tätä vuotta kulunut.

Mikään ei ole muuttunut. Edelleen on pimeää kuin lokakuussa, mutta..

Olen tehnyt muistiinpanoja eri paikoissa, eri alustoille, mutten löydä niitä enää.

En enää halua takaisin ajohommiin. Tajusin etten minä mitään metallista mestariteosta aja, vaan vanhaa bussia, eikä kukaan oikeasti ole ikinä kunnioittanut minua.

Kaikki ne puheet, miten juhlakansa Itäkeskuksen yöelämässä mukamas kunnioittivat minua on valhetta. Minä keksin ne. Halusin vain saada arkeni kuulostamaan paremmalta kuin mitä se on. Oikeasti istuin usein yksin pöydässäni ja join oluttani, seuranani vain ajatukseni. Aina siihen asti, kunnes  poistuin ravintolasta, koska minua alkoi sattumaan sisälläni. Uskoin alkoholin ja huonolaatuisen pirin tuovan minulle rohkeutta puhua muille ihmisille, mutta ei, en pystynyt puhumaan edes baarimikolle. Osoitin vain oluthanaa ja nyökkäsin. Ei minulle kukaan mitään juomia ole tarjonnut, päinvastoin, en saanut kyseisessä soittoravintolassa ikinä takaisin vaihtorahoja, joten kolikkorenki oli kovassa käytössä maksaakseni tasarahalla.

Jouduin aina maksamaan sisäänpääsystäni, vaikka ravintolassa ei ole edes narikkaa, tai narikkapalvelua, mutta ajan myötä siihen tottuu ja se ei enää vaivaa.

Jopa wc käynnistä jouduin maksamaan, vaikka ovessa olevassa lapussa lukee, hinnan koskevan vain ei-asiakkaita, mutta jostain syystä jouduin silti maksamaan.

Joku voisi nyt kysyä miksi kävin siellä vuosikausia, tai miksi käyn siellä edelleen?

Ei minulla ole muuta paikkaa missä olisi mahdollista saada ihmiskontaktia. Olen laittanut lukemattomia treffi-ilmoituksia erilaisiin Internet sivuihin, ja jopa painettuun mediaan, mutta turhaan. Olen jopa tutustunut mitä sairaimpiin alakulttuureihin siinä toivossa, että saisin ihmiskontakteja, mutta turhaan.

Olen tehnyt tekoja, jotka ovat suuressa osassa Eurooppaa kriminalisoitu, saadakseni hyväksyntää eri alakulttuureilta, mutta ei mitään. Ei edes ivallista naurua, ei mitään.

Ehkä kohtalonani on vain olla yksin.

Always alone never lonely