Näin tänään jotain hyvin järkyttävää ja pelottavaa. Pakko kertoa se teille samantien!!
Noin kolme tuntia sitten menin Itä-Helsingin parhaimpaan italialaiseen ravintolaan nauttimaan pyhäpäivien jälkeisestä pizzasta.
Alkaa vituttamaan jo kaikki saatanan kinkut ja rosollit, ja pakkasessa on vielä 7 kilon kinkku jäässä sekä kaksi kolmen kilon tukkupakkausta rosollia. Hyvää joulua vaan sukulaismiehelle Matinkylään, kiitti kun jätit tulematta. Olin ajatellut, että kaksistaan vähän maistellaan tuontiviinaksiani ja katsotaan joulurauhan julistaminen uudesta televisiostani.
Mutta ei, niin ei.
Milloin on vaimosta ja lapsesta tullut tärkeämpiä kuin minä.
Ei teidän avioliitto kuitenkaan kestä juhannukseen asti ja vaimosi ja sun lapsesi on niin nähtyjä. Aina valittamassa ja mankumassa, tykki päähän, sanon minä.
No mutta takaisin asiaan. Menin tähän feikki-italiaanon pyörittämään pizzeriaan ja ajatuksissa oli tilata lemppari pizzani, eli kummisetä, extra anjoviksella, valkosipulilla ja majolla. Parantaa norsun kokoiset krapulat mieheltä kuin mieheltä ja niitähän tunnetusti minulla on, koska ryypystä en ole ikinä kieltäytynyt.
Kävelin vaakasuorassa vesisateessa kolme kilsaa, koska bussilippuni ja vanha uniformuni katosivat neljä päiväisissä joulujuhlissa, mutta se on jo toinen tarina.
Kolme kilsaa ja 40 minuuttia myöhemmin avasin pizzerian ulko-oven ja astuin rasvan ja kulttuurien sulatusuuniin. Tuulipukuja, kusisia pizzalättyjä ja väljähtänyttä olutta likaisen harmaissa tuopeissa olivat pöydät täynnä. Kaiken tämän roskan ja paskan kaapivat sisäänsä paremmat päivät jo eilistä ennen nähneet paikalliset ex-duunarit.
Mutta minä olen kansanmies ja en pienestä hätkähdä.
Kävelin suoraan tiskille ja kohdistin katseeni tiskin takana seisovaan italialaiseen.
- Kummisetä perhepizzana. Lisäksi lisätäytteeksi anjovista, valkosipulia ja majoo. Kolmostuoppi pöytään ja kai täällä käy lounarit, kysyin paikalliselta italiaanolta.
Vastausta en jaksanut odottaa, koska kieli- ja kulttuurimuuri, joten heitin lounarit italiaanon päälle ja taskuista muutamat kolikot vaivanpalkaksi ja marssin vapaana olevaan pöytään odottelemaan tilaukseni valmistumista.
Tähän asti kaikki mennyt kuten joka viikko aikaisemmin, mutta tarkastellessani katseellani muita pöytiä löytääkseni Seitsemän Päivää lehden luettavakseni, koin henkisen täystyrmäyksen.
Entinen vaimoni istui samassa pizzeriassa ja vielä ravintolan omistavan italiaanon kanssa omistajan pöydässä.
Omistajan pöytä on noin 30 senttimetriä korkealle korokkeelle rakennettu kahden hengen intiimi ja luokseen kutsuva pöytä. Olen aikaisemmi nähnyt kyseisen omistajan vikittelevän naisia ja tyttöjä kutsumalla heidät hänen "kapteenin" pöytäänsä nauttimaan herkullisesta pizzasta. Mutta minun vaimoni istumassa tässä kirotussa pizzeriassa, joka ei Italiaa ole nähnytkään. Heillä kahdella oli niin mukavaa, että jumalauta, kun veri kiertää nyt päässä, kun ajattelen niitä kahta.
En ole rasisti, en ole ikinä ollut, mutta tieto siitä, että vaimoni vaihtoi rehellisen suomalaisen työssäkäyvän metallisen mestariteoksen kapteenin eksoottiseen ostarijulkkikseen, jolla on kultakorut kaulassa, ranteessa ja korvissa, joka käyttää Iranilta tuoksuvaa hajustetta kaulalla ja jonka kainalot tuoksuvat rahalta ja menestykseltä.
Siis jumalauta mitä paskaa edellä mainittu on. Varmasti on sanomattakin selvää ettei kyseisen ostarijulkkiksen vanhemmat ole taistelleet tämän maan itsenäisyydestä. Ehei tulee tänne, perustaa ravintolan ostarilleni, vie vaimoni ja vielä, kun ajoin metallista mestariteosta, tervehti astuessaan metalliseen luukuttimeeni.
Ei siinä muuta voi rehellinen suomalainen mies tehdä kuin intervention.
Kävelin "kapteenin" pöytään ja esittelin itseni tälle ostarin superjulkkikselle. Kerroin hänen istuvan vaimoni kanssa ja se ei ole ikinä ollut suotavaa tällä ostarilla, varsinkaan jos haluaa elää vanhaksi ja nähdä ostarin peruskorjauksen.
Kerron loput myöhemmin, nyt tärisee kädet niin ja ajatukset on sodassa ja rakkaudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti